Kesällä tuskailin ruokia keksiessä. Miksi tuommoiselle lapselle pitääkin se kaksi lämmintä ruokaa tarjota päivässä? Miksei päiväkoti voisi alkaa jo, jolloin helpottaisi tuo keksiminen?
Ah mikä autuus, kun tosiaan se päiväkoti sitten alkoi.
Mutta mutta... lapsi sattuu vaan olemaan ronkeli ruuan suhteen. Mutta meille aikuisille kyllä maistuu vähän erikoisemmatkin.
Saanko esitellä, meidän aikuisten yksi lemppari ruoka Italialaiset frikadellit.
Suomeksi tämä ruoka on siis lihapullia tomaattikastikkeessa spagetin kera. Lihapullat kypsennetään alusta alkaen tomaattikastikkeessa. Tämä ei ole mikään pikaruoka, meneehän tuon kastikkeen tekemiseen ja lihapullien kypsymiseen reilu puoli tuntia aikaa.
Mutta niin herkkua...
Tässä menneenä aikana keksin kun käytiin hellareilla kääntymässä, että mitäpä jos sitä tekisi itse kaalikääryleitä. Olen joskus vuosituhannen vaihteessa tehnyt ekan ja silloin viimeisen kerran kääryleitä todeten että olipas vaikeaa tehdä.
Nyt tuumasta toimeen ja ohjetta hakemaan.
Kaupan kautta vielä ja ohjetta lukien ja tehden sain tehtyä ihan hyvän näköisiä kääryleitä. Ensi kerralla muistan vaan, että suolaa tarvitsee paljon enemmän kun mitä ohjeessa lukee. Tai sitten kaivelen jonkun toisen ohjeen.
Ihan ok makusia siis mutta ei vedä vertoja kaupan kääryleille.
Palapaistiakin tein mutta se maistui aivan karjalanpaistille, joten totesin, ettei tuotakaan ruokaa tarvitse tehdä vaan nimen takia. Tekee suoraan vaan sitten sen karjalanpaistin. Palapaistista en ottanut kuvaa ja eipä siinä mitään kuvaamista oliskaan ollu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!