Hassua, täälläkin eli siis Porvoossa olen monesti käynyt mutta yleensä vain läpikulkumatkalla. Ekan kerran Porvoossa kävin ala-asteen luokkaretkellä Brunbergin tehtailla. Sitten on vaan tullut harrastettua tuota läpiajoa.
Nyt sitten lähdettiin katsomaan minkälaista on ostosten yössä.
Osuimme sopivasti vanhan kaupungin osan vilinään ja raatihuoneentorille kun Peppi Pitkätossu alkoi laulamaan. Seurueen pienimmät jäivät katsomaan kun minä ja seurueen toinen kauniimpi osapuoli suuntasimme Hommaksen taloon, joka oli museo. Kahdessa kerroksessa tämä oli.
Sieltä sitten päädyimme Brunbergin myymälään ja kyllähän sieltä aina irtoaa jotain.
Porvoon paahtimolle kahville ja ei suklaa-chili kahvi maistunut sille mille luvattiin. Pettymys. Matka jatkui ja kun matkan varrelle osui Skafferi puoti niin sinne sisälle. Ah, nyt sain ostettua kauan haaveilemaani Kusmi teetä.
Autoille mentäessä käytiin vielä Porvoon VPK:n pihalla katsomassa paloautoja. Sisälläkin piipahdettiin.
Hauskaa oli. Kerrankin erilainen perjantai-ilta.
PS. Tuo keltainen Kusmi tee on aivan taivaallista niin kuin tuo vaaleanpunainen LOVE teekin. Muita makuja ei vielä olla ehditty maistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!