Valokuvaaminen, kamerat ja valokuvakirjat

Olen aina rakastanut valokuvaamista. 

Muistan ensimmäisen kamerani, sellaisen kun vähänkin tärähti käsi oli kuvakin tärähtänyt. Sillä kameralla sain ainoastaan yhden kunnollisen kuvan, muuten ne olikin sitten... noh...järkyttäviä. 

Seuraava kamerani olikin sitten hieman parempi, mutta 1990-luvulla se olikin filmikamera. Sillä tuli otettua jos jonkinmoisia kuvia miettimättä yhtään minkälaisia kuvista tulisi. Mitä enemmän oli filmirullassa tilaa, sen parempi. 

Kyllä tuo käsikäyttöinen kamera aikansa palveli mutta haaveissa siinsi kunnon sen aikainen kamera, missä olisi zoomi ja automaattinen filminkelaus ja kaikki herkut. Tähän unelmaan minulle tarjoutui tilaisuus sitten joskus 1990-luvun puolivälissä kun omistamani osakkeet myytiin pois. Tottahan minä osan saamista rahoistani hassasin uuteen, hienoon, Olympos-merkkiseen kameraan. Sitä tuli käytettyä niin paljon, että jouduin viemään kameran jopa huoltoon ennen kuin takuuaika oli edes ummessa.

24 kuvan rullat eivät olleet enää mitään vaan ostin aina niitä 36 kuvan rullia. 

Näissä filmirullakuvissa oli hauskinta se kun kuvat teetti, ei tiennyt mitkä kuvat on onnistunut, mitkä ei ja olisiko joku muu kuvannut tietämättäsi. 

Sitten alkoi digikamera aikakausi. Minäkin luovuin aika nopeaan vanhasta, hyvin palvelleesta filmikamerasta, alkoi jo sekin näyttää samaa vanhaa vikaa joka jo kerran oli jo korjattu. Luovuin siis siitä jättäen vaan kameran kaappiin ostaen ensimmäisen digikamerani.

Aikaa myöden minulla on ollut 9-10 kameraa, kun lasketaan kännyköiden kameratkin mukaan. Kahdesta viimeisestä digikamerasta en luovu, toinen niistä on yksi unelmani eli järjestelmäkamera. Järjestelmästä en tule luopumaan vaikka uusimmassa kännykässä on todella hyvä kamera edellisiin kännykameroihin verrattuna.

Olen aina teettänyt valokuvat paperikuviksi vaikka ne olisi digikuvia. Minusta on hauska niitä katsella juuri paperiversioina ja ne säilyy ajan kuluessa paremmin paperisina kuin muistitikulla tai cd-levyllä. 

Valokuva-albumeita on kertynyt ihan liikaa kuvien myötä. Nämä isot albumit on tilaavieviä, painavia eikä niihin sitten loppujen lopuksi mene kuin se 500 kuvaa per albumi. Tilanpuute alkoi kaivaa kirjahyllyä. Mihin laittaa seuraavat albumit?

Sain lahjaksi kolmisen vuotta sitten ensimmäisen kuvakirjan. Sitä selaillessa tajusin, että tässä olisi vastaus tilaongelmaan. Ensimmäisen oman kuvakirjan tilasin lahjaksi, mutta seuraava oli itselle, ystäväni häistä tehty kirja. Tämän tilauksen jälkeen tajusin, että vuodesta 2014 alkaen kuvat on laitettava kansiin näin helpolla tavalla. Tämän viikon alussa tuli minun kolmas itse tehty, mutta toinen itselle tilattu valokuvakirja. Kirjaan mahtui melkein tammi-kesäkuu 2014. Joitain kuvia jäi seuraavaan kirjaan, joka siis tulee loppuvuodesta 2014. Ja yli tuhat kuvaa mahtui alle viiden sentin tilaan paksuudesta kun ennen paksuus oli tuommoinen 10 senttiä tai enemmän.

Instagram - tuo kuvien luvattu maako?

Minulla tulee aina puhelinten kanssa syvä rakkaussuhde. En ole kyllä semmoinen, joka joka välissä olisi kännykkää räpläämässä. Nykyisen puhelimen kanssa rakkaus on alkanut rakoilemaan kummankin suunnasta. Minä mietin monesti jonnekin lähtiessäni, että voisinko jättää puhelimen kotiin niin kuin aikoinaan kun oli lankapuhelin. Ai sitä ihanaa aikaa. Jos joku soitti ja et ollut kotona niin et tiennyt jonkun soittaneen, mutta se vapaus! Puhelimen suunnasta rakkaus rakoilee akun kestävyyden kannalta, ei kestä enää niin kuin ennen. Noh, onhan tuo akkukin jo iäkäs.

Minun nykyinen puhelin on nokian asha 302, punainen.

Uusi puhelin on tulossa. Värinä niinkin tylsä kuin musta.

Mutta ehkäpä elämä helpottuu jonkin verran uuden puhelimen myötä.

Ehkä.

Eilisen pienen kipinän saaneena menin sitten kirjautumaan instagramiin. Vaikeuksien kautta voittoon, puhelimeni ei halunnut ladata koko instaa, joten seuraava vaihtoehto oli tabletti. Kirjautumaan pääsin mutta sekin monien ärräpäiden saattelemana. Tabletti pienoinen on kosketushäiriöinen. Parempi siis odottaa uutta puhelinta, niin saa käyttäjätilin asetukset oikeisiin uriin. 

Hei hei, nähdään aamulla!

Hyvää yötä,

kauniita unia,

oman kulla kuvia.

Hei hei, 

aamulla nähdään!

Niin...

Mitä jos ei nähdäkään? Eilen tämä asia tuli mieleeni. Mitä jos tosiaankaan ei nähdä aamulla? Yön aikana on käynyt jotain, mitä ei voi tietää. 

Lapsi on kantanut kolmisen päivää jalassaan ylpeänä apina-laastaria. 

Ei kuulemma sattunut kuin hiukan rokotus, joka tuohon kohtaan laitettiin.

Laastaria esiteltiin heti saamispäivänä isälle ja seuraavana päivänä hoidossa jokaiselle vaan, joka halusi sen nähdä. Pienen ihmisen iloja.

Äitienpäivänä sain ensimmäisen salaisen lahjan lapselta:

En ole muuten koskaan keräämällä kerännyt kahvipurkkeja. Yhden olen saanut 7 vuotta sitten kevätlahjana työkaverilta ja kaapin perukoille se jäi. Lopulta otin osaa tuolla ainokaisellani Retro-lehden facebooksivujen kuvakilpailuun osaa ja voitin pienoisella murskavoitolla kisan. Kuvani sai 8 ääntä. Seuraavaksi tulleet oli saanut 3 ääntä. 

Palkintona oli tänä kesänä julkaistava Pauligin 8:s kahvipurkki sisältöineen.

vasemmalla mustapohjainen on voittopurkkini, keskellä pari päivää vanha, 7:s Paulig-kahvipurkki ja oikealla, musta-valkoinen on palkinto purkki,

Uusi kahvipurkki tulee kauppoihin 1.6. alkaen. 

Edelleen minun silmissä kaunein purkki on tuo mustapohjainen, 1:nen Paulig-kahvipurkki. Muita purkkeja eli numerot 2-6 olen nähnyt Pauligin sivuilla ja siellä todennut omistavani kauneimman purkin valikosta. Oma mielipide tietenkin, toisen mielestä joku muu on noista purkeista kaunis. 

Mutta en vieläkään tunnusta keräämällä kerääväni näitä purkkeja vaikka nyt jo kolme niitä omistan. Jos nyt ihan vastaan tulee puuttuva purkki joko halvalla hinnalla tai ilmaiseksi niin miksipä en ottaisi? 

Lopuksi tämän päivän minun iltaruuasta kuva. Tänään ei tarttenu iltaruokaa tehdä, kun perheestämme löytyy hampaanpoistosta selvinnyt, joka ei nyt sitten lämmintä ruokaa pariin päivään saa syödä.

Saanko esitellä, porkkanasosekeittoa, nam:

Vihreää, keltaista, ehkäpä punaista?

Näin kun joutuu kotona aikaansa viettämään niin tuleehan sitä nälkä, mutta en viitsi tehdä yhdelle ruokaa. Huomion on nyt saanut paljonkin ruokavaliossa salaatit, jopa ne kaupan valmissalaatti laatikot.

Alkuun heti voin todeta, että kyllähän ne hintansa väärtejä on, mutta samalla hinnalla saisi kyllä ihan kotitekoisena paljon enemmän ja salaatissa olisi siis sitä mitä itse haluaa. Mutta...

Meidän kaupungin citymarketissa on salaattitiski, josta saa kota itse oman salaatin huikeaan 14,90 kilohintaan. Kippo on iso! Minä tässä pari kuukautta sitten kokosinkin ison salaatin, johon laitoin lopuksi salaattien ja muitten tilpehöörien lisäksi savukalaa ja katkarapuja. Savukalaa en kyllä enää laita, maistui vanhalle. Fetajuusto vai pitääkö sanoa salaattijuusto? Niin, se maistui hieman saippualle. Hintaa laatikolle tuli päälle 9 euroa, mutta lähtihän se nälkä... hetkeksi...

Pirkan valmissalaatteja on tullut myös pisteltyä ääntä kohden ja suosikki on kana-taco. Koko saisi kyllä olla isompi, kun hintakin on aika iso. Uudestaan en enää tule ostamaan kyseisen firman cheddar-taco salaattia. Liikaa juustoa minun makuuni.

Pirkka salaatin kuva lainattu netistä.

Lounashetki salaatteja on tullut eniten maistettua ja todettua niiden olevan todella hyvälaatuisia, jopa punalappuisina. Monesti olen syönyt juurikin kreikkalaisen salaatin mutta tuttuja on myös cesar-katkarapu ja kana-taco. Viimeisinpänä tuttavuutena sain tähän salaattiryhmään maistaa tonnikalasalaattia. Näitä salaatteja voin suositella. Ja jos jotain negatiivista pitäisi hakea niin katkarapuja että tonnikalaa saisi olla enemmän.

Lounashetki kuvat lainattu netistä.

Tonnikalaa lisää kiitos!

Tänään taas kaupassa mietin, mitä sitä söisi näin päiväruuaksi ja kummallisesti se vihreä kutsui. Tänään teen kuitenkin itse salaattini. Laitan siihen katkarapujen lisäksi salaattia, siemeniä, persikkaa, ananasta, maissia, maissilastuja ja ehkäpä kurkkua ja tomaattia, mitä mielen tekevi kun salaattia tekevi. =) 

Hörppy hörppy hörppy

Voin kyllä sanoa, että minua ainakin nämä purkit vetivät luokseen kaupassa heti kun ne vain huomasin. Ja aikaa on mennyt jokunen viikko.

Valio on tuonut mehumarkkinoille viisi uutta mehujuomaa.

Sloukani purkin kyljessä kuuluu: "Elämä kuivaa, mehu märkää. Ota hörppy."

Hörppy on matalasti hiilihapotettu mehujuoma. Parasta se on kylmänä, mutta maistuu myös huoneenlämpöisenä. Näin lupaa siis purkin kyljen teksti.

Ja kyllä, hienoinen hiilihappoisuus tuo hauskaa erikoisuutta mehuun. I like it! Ja kyllä, maistuu kylmänä että huoneenlämpöisenä.

Mutta....

...siihen se sitten jääkin. =( 

Kaikki viisi makua on minun makuuni liian esanssin makuisia. Missä on luonnollinen maku? 

Musta omena maistuu eniten esanssille, johtuu varmaankin väriaineista, jotka sitten peittävät omenan maun. Sitruunast odotin, että olisi edes hiukan hapan niin ei, liian makeaa kuin myös mansikka ei maistu. Päärynä ja vadelma ovat sokeroimattomia, mutta ne onkin sitten makeutettu aspartaamilla ja asesulfaami K:lla. Järkyttävän makean makuisia.

Valitettavasti minun puolestani nämä mehut jää kaupan hyllylle odottelemaan muita ostajia. Ennemmin ostan sen Juissin päärynämehupurkin, joka maksaa saman verran kuin nämä, mutta maistuu ainakin päärynälle. 

Kuinkas sitten kävikään?

Kyllä sitä onkin odotettu! Lämmin! Aurinko! 

Nyt sitä pääsee oikein kunnolla menemään ja ah, mikä vapauden tunne, kun ei tarvitsekaan enää miettiä, miten ehtii minnekin. Ai miten niin? Ennen sitä käveli, jos halusi vaikka kirjastoon. Täytyi miettiä, koska sitä lähti, että ehtii kävellen myös takaisin.

Ei tartte siis enää kun on pyörä, millä mennä. Kävellessä ei tullut minkäänmoista vapauden tunnetta, mutta pyörän kanssa tulee.

Sain myytyä vanhan, jo ainakin viisi vuotta varastossa seisseen maastopyörän myytyä hyvään hintaan ilman tinkimisiä. Tästä olen todellakin tyytyväinen. Tästä nykyisestä menopelistä en maksanut euroakaan enkä kylläkään lastenistuimestakaan. Joskus käy vaan hyvä tsäkä. 

Meille oli ilmestynyt paketteja parvekkeelle. Ihan kuin olisi ollut joulu, mutta ei nämä olleetkaan minulle. Huoh, mikä pettymys! Toinen pettymys on ollut tuo kylmä ilma. Ei pääse siivoamaan parveketta talven jäljiltä. Mutta ehkäpä nyt, kun alkaa aurinkokin paistamaan ja lämmittämään...

Kakkupohjakin tuli vatkattua. Aivan herkullista vai sanoisinko taivaallista kakkua tuli tehtyä vaikka itse tein. Joskus sitä onnistuu yli odotusten.

Kesääkin on tullut mietittyä. Missä sitä viettäisi aikaansa. On tullut mietittyä myös sitä, onko tämä kesä ehkäpä jossakin määrin viimeinen kesä niin ettei tarvitse huolehtia kalenterin kanssa. Vai jatkuuko tämä olotila? Toivoisin kyllä ettei jatkuisi. Jos tätä jatkuu voin olettaa löytäväni itseni jostakin hämärästä paikasta.

Eilen kaikkien herkkujen ahtaamisen jälkeen keitin "sammakonkutua". Herkkua ainoastaan minulle. 

Kuinka ollakaan, siinä keitellessä tuli mieleen, että pitäisi kaivaa haudutuskattila yläkaapista ja alkaa sillä tekemään tämä puuro, kun taas kerran pohjaan paloi vaikka kattila teflon olikin. Ei vaan onnistu niin ei onnistu. Onneksi ei palanut maistunut. Ehkäpä ensi kerralla muistan kaivaa sen haudutuskattilan vaikka siinä menee pitkään tehdä mitään.

Niin kuinkas sitten kävikään?

Pentik-pupu kesti pesukoneessa pesun. Ainu-pupu on yhtä pörheä kuin ennen pesua.

Lapsimessut 2015

Onneksi ovat takanapäin! HUH!

Lapsimessuille tänä vuonna valmistautuminen alkoi jos jonkinmoisiin arvontoihin osallistumalla, mutta yhdessäkään ei onni potkaissut, edes sen yhden lipun verran.

Loppumetreillä vai sanotaanko edellisenä päivänä kun messuille piti mennä sain hankittua lippuja kuitenkin 3kpl. 

Meidän matka alkoi junalle menolla ja hyvin ehdittiin vaikka hermoilinkin, että ehditäänkö sittenkään juuri siihen junaan mihin tähtäsin. 

Sitten messuille. Suunnitelmissa oli kuitenkin käydä lapsimessut, model expo, petexpo ja kädentaito. 

Aloitimme lapsimessujen puolelta ja Chiquita-banaanikojulta saatiin banaani. Hyvin maistui!

Heti aluksi tuntui,että messuilla on kauhean väljää itse näytteilleasettajien osalta. Lääkärikeskus Pikkujätin kohdalla myös pysähdyttiin ja vastattiin kysymyksiin vain sen takia, että sai hienon uuden kestokassin.  Pitkän aikaa oltiin Muumien talon lumoissa.

Samaisesta paikasta sai myös sitten Muumi "tatuoinnin" joko käteen tai poskeen.

Muumijuliste ja alennuskoodi Muumimaailmaan tuli tarpeeseen. Sinne suuntaamme näillä näkymin kesäkuussa! Siitä sitten enemmän kun retki on toteutunut. Se on jopa minulle eka kerta Naantaliin,

Muumimaailman alueelta kun päästiin löydettiin Linnanmäen esittelyalue, jossa sai mennä pienen pienen karusellin kyytiin ja ottaa kolme hassun hauskaa kuvaa muistoksi. 

Eteenpäin ja voih! Juniorin Mimmien paikka löytyi. Kyllä voi sanoa, että jollain silmat kirkastui kun tunnisti. Ja miten alettiin ujostella, kun huomattiin kuka tuolla oli levyjä, paitoja ja kirjoja myymässä. Muistoksi tyttö sai nimmarikortin. 

Muumivaipat olivat myös messuilla (taisi olla Liberokin mutta en kulkenut ohi). Viime vuonna oli jo meillä tilanne, että päivävaippa poistumassa ja univaipat jää. Nyt on päiväunivaippa jäämässä pois, joten vaippojen kohdalla täytyi kohauttaa olkiaan ja olla menemättä. Olisi kyllä ollut ihana saada se ihana pieni, vihreä Muumikassi itselle, mutta jos jo viime vuonna he sitä aika kitsaasti jakoi niin miten olisi ollut nyt?

Yksi suosikeistani on tämä:

Meillä näitä Mehujehun mehupidikkeita on muistaakseni kolme. Meillä osataan kyllä puristamatta juoda mehutetra, mutta nämä ovat kuitenkin käytössä. Nyt taisi olla tullut kaksi uutta hahmoa purkkien kylkeen; sininen ja keltamusta. 

Voin suositella lämpimästi tätä telinettä! Tämän telineen kanssa ei pysty puristamaan juotavaa syliin. 

Olin jo melkein kotiuttamassa näitä kahta uutta ötökkää meille, mutta sitten vain aloin empimään asiaa. Mutta jos ette olleet messuilla tai vaikka olisitte olleet, ettekä ostaneet niin käykääpä osoitteessa www.mehujehu.fi .

Löytyi messuilta myös työliittoja. Minulle tämä tutuin siis Super. 

Opiskelijajäsen kun ilmiantoi itsensä, hän sai turvahälyttimen lahjaksi. Minä varsinaisena jäsenenä sain hauskan juomapullon.

Tämän jälkeen pyrähdys Modelexpon puolelle. Minua nyt ei niin kiinnostanut nämä pienoismallit. Tai noh, olisihan sitä voinut junien menoa katsella, mutta siinä ainoassa hienossa pienoismallissa junat olivat teillä tietämättömillä.

Mutta sitten ne löytyi: Star Wars-hahmot. Harmi ettei itse "musta kuningas" Dart Vader (mitenhän tuokin kirjoitetaan?) ollut tavattavissa. Tyttö kyllä tykkäsi hahmoista ja katselikin yhden jos toisenkin tovin heitä ja kävi kättelemässä heitä. Parissa kuvassakin pääsi olemaan.

Ihana Yoda <3

Modelexpon puolelta takaisin Lapsimessujen puolelle ja mikä silmien kirkastuminen tulikaan tytöllä kun kuuli, että Mimmien muskarikonsertti alkoi. Sitä siis hetkeksi katsomaan.

Samalla konsertin myötä otin vähän lapsimessutohinasta kuvaa.

Jotenkin nämä lapsimessut olivat viime vuodesta huonontuneet. Olihan niitä maistiaisia, mutta viime vuonna oli kassia ja pussia täynnä esitteitä ja kaikenmoista pientä; rintanappia, kynää, heijastinta jne. Nyt ei...

Seuraavaksi  käveltiin Outletexpon läpi kädentaito puolelle. Tämä puoli oli minulle suuri pettymys. Olin varautunut kerrankin ostamaan niin sitä mitä hain ei ollut. Sinellillä todella huono alue, myynnissä pari hassua asiaa, ennen ollut paljon vaihtoehtoja. Oliko muita askarteluun liittyviä alueita?? En ainakaan löytänyt tai huomannut.

Huomasin, että Elvarin korut on saanut kilpailijan, Porvoosta kotoisin olevan Hassunhauska korut. Hassunhauskalla oli yksi todella hauska koru: macaron-leivos. 

Kädentaito puolen huonon tarjonnan jälkeen mentiin Petexpon puolelle ja ensimmäisenä ihmetys, että missäs ne kissat, koirat ja matelijat on? Silmänkantamattomiin kaneja, kaneja ja kaneja. Ai niin, olihan siellä sitten rottia, rottia, rottia. Katsottiin kun kanit kisasivat esteissä.

Rottien jälkeen löytyi suloiset ja ihanat marsut. Marsujen jälkeen hamsterit ja taas oltiin kierroksen alussa, jossa siis kaneja että lintuja.

Tytön mielestä mielenkiintoisin lintu oli tämä hyvin hiljainen ja liikkumaton yksilö:

Löydettiin lopuksi ne kissat, koirat, matelijat, ötökät ja fretit. Kissoja ei oikein nähnyt kun kopeissaan olivat, joitain löytyi silitettäväksi asti pöydiltä. Koiria sitten olikin helpompi nähdä. Tyttö lähestyi isompiakin koiria kuin tuttuja, on tottunut isoihin koiriin. Kilpikonnia täytyi nähdä. Ne nähtyään mentiin hetkeksi katselemaan koiranäyttelyn alkua. 

Jalat tiesivät illalla kyllä kävelleensä tuon 6 tuntia.

Tytön mielestä messuilla oli kivaa.

Se on hyvä!

Ensi vuotta odotellen jo.