Mökille vieraita

Ollaan mökillä.

Maisemista ei saa koskaan tarpeeksi, niitä kuvaan joka vuosi yhä uudelleen ja uudelleen muistamatta, että näitähän on tullut jo kuvattua viime vuonna, mutta kun...

 

Yksi aamu sain aika hienoja sumukuvia. Jos ne onnistui, niistä teetän kyllä seinälle taulun. Sitten voin katsoa talvellakin tuota maisemaan ilman, että tarvitsee aukaista konetta tai alkaa selaamaan puhelimen kuvia tai jopa selaamaan albumista kuvia.

 

Eilen oli aivan ihanan helteinen päivä, joka kyllä sitten kostautui yöllä hikoiluun mutta sekin helpottui sillä, että ikkuna ja ovi auki. Meillähän on katettu ja ikkunallinen & ovellinen kuisti, joten kun kuistin ovet on lukossa voi huoletta pidellä ulko-ovea auki jopa yöllä.

 

Ahdistusta koin pari päivää sitten. En pääse toteuttamaan luonteeni yhtä kovaakin "viettiä" eli vapauden kaipuutani. Täällä mökillä soutelu on suonut sen ilon ja metsässä yksin meneminen sienien perässä. Sienien perässä olen päässyt menemään tuohon takametsään, mutta pidemmälle en viitsi mennä kun lapsi jäisi yksin. Tai minähän se täällä jään yksin kun lapsi porhaltaa aamusta alkaen naapuriin, jossa ei ole kuin yli 60-vuotias pariskunta ja koira, joka vihaa ylikaiken juurikin tuommosia lapseni ikäisiä paitsi lastani tämä koira näyttää rakastavan. He ovat todellisia kaveruksia.

 

Soutelun kaipuu oli jo viime vuonna, sitä sain hetken tehdä, mutta vain todetakseni, että rakas soutukumppani olisi korjauksen tarpeessa. Ehkäpä ensi vuonna. Kyllä naapuri ehdotti heidän venettään mutta se on iso rohjo verrattuna tuohon minun soutukumppaniini.

 

Eilen kerroin naapurille kuinka olen koittanut saada tänne jos ketä. Lupaavat kyllä tulla, mutta eivät sitten tulekaan. Hän kertoi samaa, että aikanaan pyytelivät ja kutsuivat, monet lupasi tulla mutta eivät sitten tulleet. He totesivat, että turha pyydellä ja kutsua, kun turhaan vieraat lupaavat tulla.

Tiedän eilisestä yhden, joka oli kuskille ehdotellut edes kahville tulemista, mutta kaasujalka oli raskaampi. Olivat VAIN 20 minuutin päässä.

 

Viime kesänä lupasin yhdelle ihmistaimelle, että hän pääsee seuraavalla kerralla onkimaan kanssani kun vein toisen ihmistaimen sillä kerralla onkimaan. Ei sekään lupaus toteudu, ja siihen olen ihan syytön. Lupaus on kyllä voimassa.

Päässäni soi yhdet sanat menneeltä talvelta:" Nyt me ei päästä teidän mökille enää." Näihin sanoihin totesin: "Älähän nyt."

No sanojen sanoja varmaan tiesi sanoessaan jo asian. Harmi, hänen veljelleen olen sen onkireissun velkaa.

Onnellinen(ko)

Taas kerran mietin yön hiljaisina aikoina,

mitä on olla onnellinen?

Onko se sitä, että asiat on kunnossa elämässä?

Jos se niin on,

niin en ole onnellinen.

Miksi?

 

1. Mietin,

miten saisin annettua neuvolan terveydenhoitajasta palautetta.

En voi ymmärtää,

miten lapsen kuullen sanotaan asioita,

jotka koskevat hänen terveydentilaansa.

Lapsi on terve,

mutta kerrankin hänen elämä menee jossain käyrällä plussalla kun on elämänsä alun alkaen aina mennyt miinuksella.

 

2. Vaikka omaan ihan hyvän itsetunnon nykyisin,

miksi en kelpaa aina?

 

3. Olen onnellinen kyllä siitä,

ettei veljeni kuollut kolmisen viikkoa sitten aivoinfarktiin,

mutta ei hänen tilansa mitenkään juhlittava ole,

kun on toispuolihalvaantunut.

En ole siis tästäkään asiasta onnellinen.

 

4. En ole onnellinen työtilanteestani.

Sähköpostista saa lukea melkeinpä viikottain ne samat sanat:

"kiitos mielenkiinnosta, mutta en tullut valituksi."

Olen tyytyväinen työtön, mutta olisin onnellinen jos olisi työ, johon mennä kun kesä päättyy.

Sitä vain ei ole.

 

Hmph...

 

 

Stipendi

Nyt kun koulut on taas hetkellisesti päättyneet niin tuli mieleen taas oma peruskoulun päätös ja muisto siitä epäuskosta, että sain aikoinani juurikin peruskoulun päättymisen todistukseen sanan stipendi.

 

Juttelin ystävän kanssa, kuinka vaikean tehtävän takana oli saada edes kerran stipendi ja yleisesti tuon palkinnon sai ne luokan/koulun kymppioppilaat, joilla keskiarvo alkoi aina sillä numerolla 9.

Turha oli odottaa alle kasin keskiarvon omaavan saavan minkäänmoista palkintoa uurastuksesta vaikka olisit saanut ne neloset nostettua vitosiksi tai pidettyä ne vitoset vitosina.

Stipendien määräkin oli käsien sormilla laskettavissa keväisin, ei niitä montaa jaettu.

Minäkin siis tyynen rauhallisesti peruskoulun päätösjuhlassa odotin, että stipendien jako alkaisi ja loppuisi. Eihän ole mahdollista, että tämmöinen, joka omaa päästötodistuksen keskiarvona 7,8 saisi minkäänmoista stipendiä. Vaikka todistuksessa oli ne neljä kiitettävää, löytyi sieltä se yksi kutonenkin. =D

Epäuskoisesti kuulin sitten kuitenkin nimeni siellä stipendien saajien joukossa. Miksi minä? Könysin sieltä keskirivistä hakemaan vähän häpeilenkin stipendini koko ysien katsoessa. Miten minä? Tää on väärin. Mutta kyllä se kuului minulle. En vain osannut ajatella, että se yksi ainoa numero toisi minulle stipendin, olin nimittäin pitänyt yhden ainoan numeron puolitoista vuotta 10. Olihan se hienoa katsoa, että elämäni ensimmäinen ainearvosana oli kasin kevään todistuksessa se 10. Se oli vielä ysin joulutodistuksessa se 10 mutta en olisi voinut toivoakaan, että se olisi vielä päättötodistuksessa 10. Mutta niin se vain oli.

 

Minun peruskouluaikana ei stipendejä saanut kuin hyvistä arvosanoista ja niitäkin siis piti pitää selkeästi se puolitoista vuotta että sai. Nykyisin on ihan eri syyt, millä saa stipendin ja myös niitä on paljon. Niillehän ne stipendit kuuluu, jotka on tosiaankin saanut numeroita nostettua, pidettyä numerot samana jne. Ei ne stipendit kuulu aina niille kympin oppilaille. Muistakin syistä jaetaan stipendejä.

 

Lukudiplomikin on tullut kouluihin. Semmoisen saa kunhan jaksaa lukea tarpeeksi. Diplomiin ei liity rahapalkintoa, se on paperinen diplomi, mutta lämmittää sekin. =)

 

Paremmin tuo peruskoulu menisi nykyisillä metodeilla kuin yli 20 vuotta sitten. 

Huh heijaa tällekin vuodelle

Tämäkin vuosi on jo kohta mennyt neljä kuukautta. Mielessä on ollut tänne kirjoittaa mutta aina se on vaan jäänyt, on ollut aina jotain muuta tähdellistä ja tärkeempää mukamas, mutta NYT!

 

Vuosi alkoi meillä aika rankoissa tunnelmissa.

Erottiin hetkellisesti paria päivää ennen vuoden vaihdetta ja parin viikon aikana tuli mietittyä elämää sekä taaksepäin että eteenpäin. Tähän soppaan oman lusikkansa työnsi yksi ihminen, jonka mukaan kodin energiat oli nyt kohdillaan kun avokas oli muuttanut pois. Totesin tuolloin kommentin luettuani, että tämä henkilö osasi tehdä samaisen virheen kuin yksi entinen ystäväni. Tämä elämä on minun kuljettava ja ne virheet tehtävä. Arvostelijat voivat pysyä minun puolestani poissa.

Loppujen lopuksi saatiin asiat puhuttua ja palattua yhteen.

 

Tammikuun puolen välin aikoihin auto päätti jättää mut tielle ja varsinkin mukavasti kun olin menossa silmälääkäriin kontrollitarkastukseen. Ehdin kuitenkin ja auto jäi toisen kunnan puolelle odottamaan hinuria. Silmälääkärin tuomio oli helpottava: ei tarvita leikkausta, tulehdus hyvin parantunut, laita tippoja vielä ja sitten vuoden päästä kontrolliin. Eli ei tätä elämää ilman erilaisia lääkäreitä eletä. Panikoin aika paljon tuota silmänleikkausta mutta en enää.

 

 

Helmikuun alkupäivinä sai taas suru-uutisia kuulla. Suvun vanhin oli kuollut päivää myöhemmin kuin kaksoissiskonsa kymmenisen vuotta sitten. Näin ne siis vaan identtisissä kaksosissa menee. Kuolema ei ollut kuitenkaan mitenkään yllätys enää, hän itse oli antanut itselleen luvan lähteä pois.

Hautajaiset pidettiin hyvin pienen saattajajoukon kesken, vainajan pyynnöstä. Vainajan pyynnöstä myös minun tyttöni oli hautajaisissa paikalla, ns. kunniavieraana.

Helmikuussa oli myös aikaa hieman koruilla ja teinkin kolmelle hyvälle ystävälle ystävänpäiväksi kortin mukaan kirjanmerkit. Pienet yksityiskohtia myöten, kelle tuli teepannu, kelle kukkasilla koristeltu.

Ystävänpäivänä tämä äiti pääsi ottamaan irtioton arjen pyörteistä ja suuntasin rakkaan ystävän kanssa katsomaan Juha Tapiota vanhaan opinahjoon. Siellä sitten samalla kuunnellessa kyti idea kunnon irtiotosta.

 

 

Jumbon citymarketissa oli ystävänpäivän aikaan myynnissä hauskoja omenoita. Yksi mieskin niitä katseli ja osti.

 

Maaliskuun alussa otin sijaiskalenterin välityksellä vastaan töitä. Vitsailin ystävälleni ja töissä, että tulin vaan tienaamaan bilerahat myöhemmin tapahtuvaan Juha Tapion Tulisuudelma keikalle. Miten kävikään? No, olen edelleen sillä tiellä. Neljän päivän keikan jälkeen minulle tarjottiin samaiseen ryhmään sairauslomasijaisuutta ja edelleen sairauslomasijaisuus jatkuu. Tai noh, katsotaan maanantaina. Olen menossa kyllä tekemään sulkuvuoron, mutta onko taas kaksi viikkoa töitä vai vaan tuo yksi päivä. Toivoisin, että saisin vielä neljä viikkoa töitä, jotta ansiosidonnaisehtoviikot täyttyisi ja nousisin Kelan päivärahalta liiton rahoille. Viihdyn tuolla hyvin, mutta harmittaa ettei siellä ole minulle eikä kenellekään muullekaan sijaiselle syksyllä töitä. Tilanne tietenkin voi muuttua.

Maaliskuussa ahkeroimme napakelkan porukoitten lähellä sijaitsevan lammelle. Napakelkkahan on ollut siellä jo muutamia talvia, mutta nyt oli aika uusia ja tästä tuli asuinalueen oma projektijuttu. Päästiin ilmaisjakelulehteenkin.

 

 

Talkoiden jälkeen mentiinkin juhlimaan 6-vuotiasta.

 

Maaliskuun puolen välin tietämissä sitten se toinen irtiotto arjesta. Ja se jos mikä sai taas kaipauksen tämän äidin mieleen syttymään. Kun asiasta sitten mainitsin kotosalla, sain siunauksen mennä. Noh, jos nuo irtiotot on tuommosia, että koko viikonloppu menee koomassa niin kiitos, mutta ei kiitos, ainakaan usein. Jos vielä yhden tai kaksi kertaa tänä vuonna? Hauskaa ainakin oli, sitä myös todistaa instagramiin lisätyt kuvat ja ne hästäkit, jotka meni väärin.

 

Palmusunnuntaina ei menty virpomaan vaikka lapsi olisi intopiukeena kerrankin mennyt. Katsotaan sitä taas ensi vuonna. Minähän ne vitsat saisin koristella kuitenkin. Ja nyt en vaan jaksanut.

 

Huhtikuussa eli tässä kuussa oli yksi viikonloppu täynnä tohinaa.

Lapsimessuilla käytiin. Itse lapsimessut oli aika pettymys, mutta kotiutin Mehujehun kojusta taas uuden jehun, pinkin, meille. Superliitolta varsinaisjäsen sai hienon lahjan kun ilmiantautui. Kannattaa siis olla jäsen. Modelexpon puolella vanhat tutut Star Wars hahmot ja nehän sai meidän tyttöön vauhtia. Kaikkia olisi pitänyt päästä kättelemään ja halailemaan. Mutta hienoja olivat ne legoista kootut talot, kaupungin osat jne. Niitä olisi kyllä jaksanut katsella. Tyttö olisi jaksanut katsella junien menoa vaikka loppupäivän. Eläinystäväni puoli oli totaalinen pettymys. Alue oli vaivanen yläkerros ja siliteltäviä kissoja kun etsimme, ei niitä ollut kuin pari hassua. Voitin kuitenkin jossakin eläinruokamyyntipisteessä kissalle lelun. Koiralle sai ison Finnlaysonin tassupyyhkeen yksi meidän seurueemme jäsen.

 

Seuraavana päivänä vietimme 5-vuotissynttäreitä My Little Pony-teemalla.

 

Käytiin myös hautausmaalla ja aika masentava näky siellä oli. Onneksi tuo näky kyllä korjataan.

 

Ensi viikolla onkin sitten vappu. Suunnitelmissa oli lähteä mökillä käymään, mutta se hieman siirtyy. Minä jo unelmoin mökin rauhasta ja siellä odottavasta leikkimökin siivouksesta. Senkin pienen mökin tuunaus jatkuu, sainhan ison kassillisen skyrrahkan kansia. =)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Kirjat vastaan elokuva

Kirjat ja elokuvat antavat hetkellisesti pakotien todellisuudesta. Itse otin eilen pakotien ja lainasin hehkutetun ja joissakin piireissä jopa paheksutun elokuvan Fifty shades of grey.

 

Minulla ei kyseiseen elokuvaan ollut minkäänlaista otetta muuta kuin se, että teatteriesityksissä todella suosittu, ainakin naisten keskuudessa. Elokuvan edetessä tuli tajuttua, miten oma elämä on hmm... tylsä. Elokuvan loputtua mieleeni tuli ainoa huuto: "ei, tämä ei saa päättyä näin. Minun on saatava tietää, miten tämä tarina jatkuu. Tämä ei saa olla vain yhden elokuvan juttu." Vuoteessa jo ollessa mieleen tuli ajatus, että on vain pakko saada tietää, olisiko tämä elokuva tehty kirjan pohjalta ja jos näin on, löytyisikö kirja ja jopa jatko-osat kirjastosta.

 

 

Näin on ennenkin käynyt. Ekaksi katson elokuvan ja kun elokuva jää kesken, on kirjat pakko lainata ja lukea vaikka olisi elokuvasta tekeillä jatko-osa. Tämä sai alkunsa Leena Lehtolaisen Maria Kallio-sarjasta televisiossa. Tuli katsottua koko sarja ja luettua kaikki Lehtolaisen kirjoittamat Kallio-kirjat että myös ne muut kirjat. Tuli ostettua myös itselle Kallio-televisiosarja. Kertaakaan en ole oston jälkeen tuota sarjaa katsonut. Turhaan siis pölyttymässä hyllyssä. Televisiosarja oli hyvin näytelty ja tehty. Kirjatkin veivät mukanaan lukiessa vaikka toista kierrosta lukien en tee.

 

Toinen televisiosarja, joka sai lukemaan myös ilmestyneet kirjat on Nymfit. Ekaksi katsoin sarjan ja sitten luin ilmestyneet kirjat. Sarjaa katsoessa kritisoin mielessäni suurimmaksi osaksi huonosti valittuja näyttelijöitä. Kolme pääosan esittäjää eivät vaan yksinkertaisesti osanneet näytellä. Kirjassa puhuttiin ruusunpunaisista hiuksista niin tällä yhdellä nymfiä näyttelevällä olikin vain oranssinpunaiset hiukset. Olisi oikeasti voinut vaikka sitten käyttää peruukkia jos ei tahtonut värjätä. Ja muutenkin jäykkää meininkiä näyttelijöiltä. Toivottavasti toista kautta ei edes ajatella tästä sarjasta tehdä. Kirjat on tässä osin parempia kuin itse televisiosarja. Mutta en lue näitä kirjoja toistamiseen.

 

Nälkäpeli-elokuvat lainasin kirjastosta teinien osastolta tuohon Matkijanärhi osa 1 elokuvaan asti. Ilkeästi viimeinen elokuva jäikin kesken ja lopputapahtumat jäi mieltä karhentamaan. Kirjastoon siis oli mentävä ja siellä teinien hyllyjen välissä hain kaikki Nälkäpeli-sarjan kirjat tarkoituksena lukea alusta alkaen ennen viimeistä kirjaa eli Matkijanärheä. Voin todeta kun en ole vielä Matkijanärhi osa 2-elokuvaa nähnyt, että sekä elokuvat että kirjat on mukaansa tempaavia. Vaikka tiedän, miten tämä elokuvasaaga loppuu, odotan mielenkiinnolla viimeisen elokuvan näkemistä. Vaikka scifi elokuvana/kirjana on minulle hyvinkin tuntematon kategoria, tässä on yksi elokuva/kirja-sarja, joka on vain pakko nähdä ja lukea. Kohtausten puuttumisia en huomannut missään vaiheessa. Kirjoja en kyllä uudestaan lukisi, ne on kertaluettuja.

 

Oma lukunsa on sitten Harry Potter-kirjat. Aikoinaan taistelin niitä vastaan kynsin ja hampain. Ystävä suositteli ja maanitteli ja minä sanoin etten lue. En halua olla massaa. Harryn suosio vaan kasvoi, kirjoja taisi olla jo kolme ilmestynyt ja elokuviakin taisi jo ne kaksi olla kun minä annoin periksi. En muista luinko eka kirjan vai katsoinko ensimmäisen elokuvan, mutta se oli sen jälkeen menoa. Jo julkaistujen kirjojen hankintaa ja niiden lukemista. Julkaistujen elokuvien hankinta ja katsominen. Aina kun uusi kirja ilmestyi, olin minäkin samaisen päivän aikana hankkinut kirjan itselleni. En sentäs mummotaktiikalla ja kahvaa lämmittäen mutta aika ajoissa, aamupäivän aikana jos ei töissä ollut.

Potter-kirjat että elokuvat on tullut katsottua/luettua ainakin sen kolme kertaa, kirjat on tainnut mennä jo viisi kertaa. Aina uudella lukukerralla hoksaa jotain uutta. Ja kun oli koko kirjasarja lukenut kerran läpi ja aloitti alusta, sai heti uudenlaisen näkemyksen tapahtumiin kun tiesi, miten tapahtuma vaikuttaisi tulevaisuudessa. Ehkä taas ensi kesänä tulee luettua nuo kirjat taas.

Nämä Potter elokuvat on todella taidokkaasti näytelty, mutta loppua kohti loppunäytökset ovat lösähtäneet vaikka kirjoissa ne ovatkin jännittäviä ja hohdokkaita. Neljännen elokuvan loppukohtaus on aika mitätön, mutta niin se on kirjassakin.

 

Mutta on yksi elokuva- ja kirjasarja, josta en ole kuin elokuvat katsonut. Ei kutkuttanut saada tietää, miten seuraavassa elokuvassa tapahtuu kun tiesi, että sen voi lainata kirjastosta teinien osastolta. Ei jäänyt kaipaus mieleen viimeisen elokuvan lopussa, että miten tästä nämä jatkaa? Ehei. Ja elokuvat on todella hyvin näytelty, ei ole kohtia, jossa olisi tylsää. Elokuva- ja kirjasarja on Twilight.

 

Voisiko sanoa, että tasapeli?

 

Ja arvatkaa minne huomenna menen kahvaa lämmittämään? Kirjastoon! Menen ja lainaan nuo Fifty shades of grey:n kaksi seuraavaa kirjaa. Minähän en jaksa odottaa seuraavaa elokuvaa, joka ehkä seuraavana vuonna ilmestyy. Minä haluan tietää, miten tuo tarina päättyy. Ja ehkäpä huomata lisää, mitä omasta elämästä puuttuu ja huomata ettei sitä tule koskaan enää saamaan.

 

 

 



Miksi jouluna?

Eilen siis mtv3-kanavalta tuli Joulu mielelle-konsertti. Hyväntekeväisyyttä perätään ja minun mielestä oikeaan osoitteeseen rahat menevät.

 

 

MUTTA

 

 

ihmettelen, miksi ne joulukorttirahojen lahjoitus ilmoitetaan Facebookissa? Eilen seinälleni ilmestyi yhden ihmisen ilmoitus, että korttirahat menivät tuonne. Tänään oli sitten seuraava ilmoitus. Tuleeko huomenna sitten kolmas?

 

 

Tai miksi lahjoitetaan AINA näin jouluna? Eikö sitä voisi lahjoittaa vaikka kesälomarahoista jonkin summan? Rahaa tarvitaan joka päivä ympäri vuoden, ei ainoastaan jouluna tai kun on Elämä lapselle-konsertti.

 

 

MIKSI

aina lahjoitetaan vain kun on joku hyväntekeväisyyskonsertti muistuttamassa?

 

MIKSI?

Mepä ollaan, ootteko te?

Sisältää ihan hillittömästi tuote-esittelyä.

 

Niin, ootteko jo tutustuneet maailman yhteen ehkä parhaimmista keksinnöistä?

Eli MEHUJEHUUN??? Suomalaiseen desingniin?

 

Mepä ollaan. Eikä vaihdeta!

 

Minä ja lapseni tutustuttiin tähän huippu keksintöön vuoden 2012 lapsimessuilla. Silloin ostin yhden ainoan, Latkun. Ajattelin, että lapsi on juurikin siinä iässä kun opettelee mehupurkista juomaan ja ainahan sitä puristaa. Käytössä tämä Latku estikin mehujen päälle puristelun ja pillikin löytyi helposti pillipidikkeen ansiosta.

Seuraavana vuonna 2013 lapsimessuilla hankin sitten Latkun ja Litkun. Mehujehu oli tullut jäädäkseen meidän perheeseen. Litku pääsi mökille.

Ei siinä tarvitse ainoastaan mehua olla, saa olla maitoa tai smootieta, mitä vain. Ja jos juoma jää kesken, jehussa on klipsu, jolla saa telineen kiinni. Ja itse jehun myötä ei lapsen tarvitse juoda tosiaankaan mehua loppuun vaan se kulkee hyvin jehun ansiosta melkeinpä vaikka kassissa. Kokeilkaapa! Ei tule sotkua. Tietysti silloin tulee jos purkki pääsee heittämään voltteja.

Ainoa huono puoli onkin ylemmässä kuvassa näkyvä juttu. Pidemmät mehupurkit eivät oikein mahdu telineeseen ja pillikin menee alaspäin.

 

Kolmannet lapsimessut meidän perheelle tulivat vuonna 2014 ja taas olin Mehujehun myyntikojun luona. Tällä kertaa ostinkin kummipojalle jehun. Siellä perheessä on hankittu lisää jehuja tämän vuoden alkupuolella ryhmätilauksella. Kummipoikani oli ensimmäinen, jolla oli mehujehu.

 

Tänä vuonna lapsimessuilla huomasin taas ajautuvani Mehujehun myyntikojulle ja mietinkin, ostaisinko uudet kaksi eli Ketkun (kelta-musta) ja Letkun (sininen). Mutta jätin ne kuitenkin, eiköhän meillä jo olevat riittäisi.

 

Mutta jäi kuin jäikin harmittamaan, etten hankkinut kun lapsi juo mielellään pillimehunsa mehujehusta vaikka osaakin jo olla puristamatta.

 

Kesällä käytiin Suomenlinnassa ja Latkun pakkasin mukaan. Kun ei oikein taskuja ollut saatavilla niin laitoinpa puhelimen hetkeksi Latkuun. Jos siis ei ole mehupurkkia niin hienosti toimii myös kännykkätelineenä väliaikaisesti, varsinkin rattaiden selkänojassa.

Kuvasta kiitos retkiseurueen jäsenelle.

 

Tällä hetkellä Latku oleilee autossa ja huomaa Latkun ulkonäöstä, miten rakastettu se on.

 

Mistä näitä saa? No täältä; Mehujehulta. Tuolta löytyy moneen makuun jehuja. Jos ei halua kuvalla, voi tilata kuvattoman. Monia värejä. Menkää tutustumaan. Samalta sivulta löytyy myös 1-5 vuotiaille (ja lapsenmielisille) mehujehu-peli, se on ilmainen. Minä en valitettavasti tuota peliä voinut ladata kun on tuo Windows puhelin.

 

Muistinko jo mainita? Mehujehu on HUIPPU!!! Sano EI mehusotkulle. Sano EI vaikeudelle säilyttää vajaita pillimehuja. Ratkaisu on Mehujehu!

 

Meidän perheen suosikki.

 

Ja niin, meidän mehujehu perhe kasvoi tässä syksyn alussa Ketkulla ja Letkulla.  Uudet mehujehut ovat päässeet käyttöön heti kun ne vaan kotiutui. Taidan olla ensikin lapsimessuilla mehujehun kojulla katsomassa, olisiko uutta kuvallista myynnissä ja jos on täytyy yhdelle antaa meiltä rakastava koti. Mehujehu on vaan niin kätevä.

 

Kiitos Mehujehulle yhteistyöstä.

 

Mehujehu  muuten löytyy Facebookista (tykkää, minäkin tykkään) että instagramista (seuraa, minäkin seuraan).